Kirjoitettu

Kevät 2019: Synttärit, uusi ilme ja terävämpi viesti

Uudenmaan Vammaispalvelusäätiö täytti 20 vuotta, uusi ilmeensä ja kirkasti viestinsä. Mennyttä ja tulevaa juhlitaan yhdessä Järvenpää-talolla.

Uudenmaan Vammaispalvelusäätiö on toteuttanut tehtäväänsä yksilöllisten vammaispalveluiden tuottamiseksi jo 20 vuoden ajan. Merkkipäivää juhlistetaan perjantaina 22.3. Järvenpää-talossa yhdessä työntekijöiden, asiakkaiden, sidosryhmien ja yhteistyökumppanien kesken.

Juhlimisen ohella Uudenmaan Vammaispalvelusäätiö on uudistanut ilmeensä ja tarkentanut samalla profiiliaan. Säätiö tahtoo erottua arvolähtöisenä, ihmisen kokoisena ja joustavana toimijana, joka tavoittelee aina asiakkaidensa parasta ilman turhaa byrokratiaa.

– Meidän asiakkaamme tarvitsevat paljon tukea ja apua, ja samalla heillä on myös oikeus päättää omaan elämäänsä liittyvistä asioista niin paljon kuin mahdollista. Tämä on lähtökohtana kaikelle tekemisellemme ja tätä tahdomme viestiä myös ulospäin. Tahdomme näyttäytyä myös kiinnostavana ja kasvun paikkoja tarjoavana moniammatillisena työpaikkana sosiaali- ja terveysalan osaajille, säätiön toimitusjohtaja Tomi Pakanen summaa.

Uuden ilmeen myötä säätiön toiminnan kokonaisuus hahmottuu entistä selkeämmin: asuminen, lomat ja leirit sekä työ- ja päivätoiminta esiintyvät kaikki saman ilmeen alla, kukin omalla värillään. Osatyökykyisten ja vammaisten työllistymisen edistämiseen keskittyvät palvelut on koottu uuden Duunitalot-nimen alle, joka sekin on osa Uudenmaan Vammaispalvelusäätiön ilmettä ja palveluperhettä.

Uudenmaan Vammaispalvelusäätiö kiittää kaikkia toimintaansa tukeneita ja siihen vuosien varrella osallistuneita ihmisiä – ja tietysti myös asiakkaitaan, joita varten olemme olemassa.