Työnhakijalle
Työnhakijalle
Uudenmaan Vammaispalvelusäätiö sr tarjoaa monipuolista, haasteellista ja palkitsevaa työtä sosiaali- ja terveysalan kokeneille ammattilaisille. Olemme iloisia ja ylpeitä siitä, että saamme tehdä tärkeää työtä, edistää kehitysvammaisten asemaa yhteiskunnassa ja kehittää entistä parempia palveluita heitä varten. Tuotamme asumispalveluita, työ- ja päivätoimintapalveluita sekä loma- ja leiritoimintaa.
Autismin kirjo ja Prader Willi syndrooma ovat osaamisalueitamme. Vahvuutenamme on ammattitaitoinen ja asiantunteva henkilöstö, jonka osaamista tuemme ja kehitämme jatkuvasti. Meillä ei ole kiveenhakattuja toimintamalleja, vaan osaavalla henkilöstöllämme on myös itsenäisesti vapaus kehittää toimintaa, jonka tavoitteena on asiakkaidemme elämänlaadun ja hyvinvoinnin parantaminen.
Meillä työskentelee noin sata sosiaali- ja terveysalan ammattilaista eri tehtävissä, suurin osa sosiaalilalan ohjaajina asiakastehtävissä. Asumispalveluissa työtä tehdään ilta- ja viikonloppupainotteisesti yleensä kahdessa vuorossa. Toimipisteemme sijaitsevat eri puolilla Uudellamaalla.
Noudatamme Yksityisen Sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.
Tutustu avoimiin työpaikkoihimme alla tai jätä avoin hakemus.
Säätiö on savuton työpaikka.
Tarjoamme haasteita, kasvun paikkoja ja
onnistumisen elämyksiä sosiaali- ja
terveysalan ammattilaiselle.”
Jätä työhakemus
Työnhakulomakkeessa voit määrittää, millaisista tehtävistä olet kiinnostunut. Mitä enemmän osaat kertoa itsestäsi ja osaamisestasi, sitä paremmin se auttaa meitä saamaan kuvan sinusta hakijana.
Huomioithan, että nettihakemuksesi tulee meille normaalina sähköpostiviestinä. Mikäli haluat lähettää hakemuksesi tietoturvallisesti, lähetä se salattuna sähköpostina osoitteeseen riitta.helenelund-romppainen (a) uvps.fi.
Voit lähettää meille turvapostia oheisen linkin kautta https://turvaposti.uvps.fi/
Rekisteröi ensin sähköpostiosoitteesi sallittujen lähettäjien listalle: Kirjoita sähköpostiosoitteesi ”Lähettäjä”-kenttään, kirjoita ruudulla näkyvä ”tunnistetieto” ”Tunniste”-kenttään ja paina ”Jatka”-nappia. Sivuston kielen voit vaihtaa oikeasta yläkulmasta. Seuraavalla sivulla paina ”Rekisteröidy”, jolloin saat sähköposti-osoitteeseesi sähköpostin, jossa on linkki lähetystä varten, sekä vahvistussivun, jossa kerrotaan onnistuneesta rekisteröinnistä. Sähköpostissa olevaa linkkiä klikkaamalla pääset kirjoittamaan viestiä. Linkki on voimassa 10 päivää, jonka jälkeen rekisteröinti on suoritettava uudelleen. Huomioi varsinkin julkisella laitteella tehtynä selaimen välimuistin tyhjennys tietoturvan parantamiseksi.
Ilmoitathan hakemuksesi lisätiedoissa, saako tietojasi säilyttää 3 vuotta. Mikäli lupaa ei ole annettu, hävitämme tietosi rekrytointiprosessin päätyttyä.