
UVPS on nyt yhteiskunnallinen yritys
Uudenmaan Vammaispalvelusäätiö sr on hyväksytty yhteiskunnalliseksi yritykseksi. Säätiö on yksityinen, suomalainen, voittoa tavoittelematon palveluntuottaja, jonka tuotot käytetään toiminnan kehittämiseen.
Mikä on Yhteiskunnallinen yritys -merkki?
Yhteiskunnallinen yritys -merkki kertoo, että yritys on perustettu yhteiskunnallista tarkoitusta varten ja voitosta suurin osa kanavoituu yhteiskunnalliseen hyvään. Yhteiskunnallinen yritys toimii vastuullisesti kantaen omalta osaltaan yhteiskunnallista vastuuta. Merkin voi saada käyttöönsä sellainen yritys, jonka tehtävänä on ratkoa yhteiskunnallisia haasteita omalla toimialallaan. Toiminnan läpinäkyvyys ja avoimuus on tärkeää. Yrityksen on määriteltävä yhteiskunnallinen tavoitteensa sekä voiton käyttötapansa yhtiöjärjestyksessään tai säännöissään.
Merkki myönnetään pääsääntöisesti kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Merkin käyttöoikeuteen vaadittavat tiedot tarkistetaan yrityksiltä vuosittain.
Yhteiskunnallinen yritys -merkki lanseerattiin vuonna 2011. Merkki on myönnetty kymmenille hyvin erilaisille yrityksille, yhdistyksille tai säätiöille. Merkkiä käyttävät monet hoiva-alan yritykset, ympäristösektorin toimijat, terveyspalvelujen tarjoajat ja monet muut. Yhteistä näillä yrityksillä on se, että merkki kertoo niiden tekemästä yhteiskunnallisesta hyvästä. Merkki on luotettava keino viestiä, että yritys on perustettu ratkomaan yhteiskunnallisia haasteita. Merkki lisää yhteiskunnallisten yritysten tunnettuutta.
Lue lisää https://suomalainentyo.fi/
Kesän 2025 leirihaku on alkanut
Kesän 2025 leirikesän leirihaku on alkanut. Kesällä on taas luvassa yhdeksän vauhdikasta leiriviikkoa Pukkilan kartanon alueella….
Kesän 2024 leirikesä oli monipuolinen ja onnistunut!
Kesän 2024 leirikesä on tullut päätökseen. Jälleen tänäkin kesänä Pukkilan kartanon alueen täytti hulina ja ilo,…
Omavalvonnan seurantahavainnot ja kehittämistoimenpiteet 1/2024
Säätiön omavalvontaohjelmaan liittyvistä asioista tiedotetaan jatkossa kolme kertaa vuodessa. Raportoimme vuosikellon mukaisia ja kyseisen raportointijakson ajankohtaisia…
Leirihaku on päättynyt
Kesän 2024 leirikauden haku on päättynyt. Leiripaikan saaneille ilmoitetaan valinnasta huhtikuun lopulla.
Kesän 2024 leirihaku on käynnistynyt
Loma- ja leiriopas vuoden 2024 kesäleireistä Pukkilan kartanolla on ilmestynyt ja leirihaku on alkanut ja jatkuu…
SHQS laaduntunnustus myönnetty säätiölle kolmannen kerran
UVPS:lle on jälleen myönnetty SHQS laaduntunnustus. Tämä laaduntunnustus on säätiölle kolmas ja se on voimassa 7.12.2026…
Rauhalankaaren osoite on muuttunut
Loviisan kaupunki on uudistanut Eteläisen Rauhalantien kiinteistöjen numeroinnit ja sen myötä myös Rauhalankaaren katuosoite on muuttunut….
Hakuaika kesän 2023 leireille on alkanut
Tarjoamme kesäisin loma- ja leiritoimintaa kehitysvammaisille ja autismin kirjon henkilöille. Leirit järjestetään Karjalohjalla sijaitsevalla Pukkilan kartanolla,…
Duunitalo Porvoon toiminta loppuu
Työllistämis-ja kuntoutuspalveluja tarjonnut Duunitalo Porvoo on lopettanut toimintansa 30.11.2022. Kiitämme kaikkia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita vuosia kestäneestä…
Kesän 2022 leirihaku on päättynyt
Leirien toteutuminen on epävarmaa henkilöstön heikon saatavuuden vuoksi. Päätös leirien järjestämisestä ja missä laajuudessa tehdään 10.5.2022….